maanantai 21. kesäkuuta 2010

Tässä nyt ensi hätään ... olen vielä paljon jäljessä, mutta kun koko ajan on noita hommia niin paljon !!! Tänään siis 21.6. hain Jaanan juna-asemalta ( sama Jaana, jonka kanssa viime vuonna oltiin siellä Rondassa). Hänellä alkoi kuukauden loma. Katsotaan keksitäänkö me mitään tän kesänä !
HYVÄÄ JUHANNUSTA KAIKILLE !!!! (Jos en sattumalta ehdi kirjoittaa lisää sitä ennen)
Tiistai 4.5.

Ja niin koitti tyttöjen viimeinen päivä täällä. He tulivat bussilla Miramar ostoskeskukseen, ja shoppailun jälkeen hain heidät meille ja ehdittiin jutella ja kahvitella ennen kuin piti lähteä. Haimme heidän tavarat Pacosista ja sitten kentälle.
Kiitos tytöt käynnistä, oli mukava nähdä !!! Milloinkohan tulette seuraavan kerran ?

Kuva Calahondasta


Sunnuntai 2.5.

Iltapäivällä Tuula ja Eeva tulivat taas kävellen linnalle asti, josta hain heidät autolla ja lähdimme ajelemaan Calahondaan. Siellä menimme niin ylös kuin pääsimme. Näytin heille Miradorin, jossa oli se meidän lomaosake. Sitten menimme taas ylös, nyt La Cala Golfin luona olevalle “vuorelle”. Nyt olivat vieraat nähneet rannikkoa tosi monelta kantilta, rannalta, kukkuloilta ja vuorilta. Nälkä rupesi vaivaamaan, joten huristimme El Faroon ravintola Colinaan, missä ystäväni Jessica on töissä. Nautiskelimme hyvästä ruoasta hyvässä seurassa !!

Vappupäivä


Lauantai 1.5.

Vappupäivä valkeni kauniina ja päivällä oli 28c lämmintä. Ja kun kerran oli Työnpäivä, siivosimme Keijon kanssa oikein kunnolla, pestiin jopa yksi mattokin. Ehdin ottaa aurinkoa jonkin aikaa, kun Eeva & Tuula soittivat olevansa “linnan” luona, mistä hain heidät autolla. Jatkoimme itsemme grillaamista ja juttelua. Vappuun tietty kuuluu “kova ryyppääminen”, jota yritimme toteuttaa nauttimalla lasillisen valkkaria. Harmiksemme tämä läppäri tilttasi, kun yritimme tutkia netistä jotain.
Siitä johtuikin ensin tauko tähän Blogiin kirjoittelussa ja sitten tuli jotain muuta ja muuta ja muuta…..

Vappu

Perjantai 30.4.

Ja niin koitti vappuaatto … aamulla vain 19c ja merisumua. Aamun ja päivän ompelin ja lähdin fillarilla kolmeksi töihin. Olimme sopineet Eevan ja Tuulan kaa, että lähdemme yhdessä vielä KV-päiville, mutta päädyimme yhteen baariin, jossa tytöt olivat jo aikaisemminkin käyneet, mojitoille. Emme sitten enää jaksaneetkaan lähteä kiertelemään, kun minullakin oli pyörän laukuissa paljon tavaraa. Joten lähdimme tahoillemme ja nukkumaan. HAUSKAA VAPPUA !! J
Torstai 29.4.

Minulla oli ompelu päivä. Tytöt tulivat iltapäivällä kävellen meille ja ehdittiin jonkin aikaa jutella ja juoda kahvit. Sitten pitikin jo lähteä, kun minulla oli jalkahoito. Tytöt jätin feria-alueen luo, jossa oli alkanut jokavuotiset Kansainväliset Päivät. Siellä esittäytyy monia maita ympäri maailmaa. On joka maan tyypillisiä ruokia, juomia, käsitöitä, musiikkia ja tanssia.

Mijas Pueblo


Keskiviikko 28.4.

Oli oikein kova tuuli, joten oli hyvä, kun eilen kävimme siellä vuorella. Lähdin jo aamusta Pacosiin ja tytöt ja Heimo hyppäsivät kyytiin ja köröttelimme lentokentälle, jonne jätimme Heimon, me muut menimme “mutkatietä” Mijaksen kylään. Kiertelimme siellä ihaillen maisemia ja tätä vanhaa tyypillistä espanjalaista pikkukylää. Välillä piti istahtaa ja nauttia virvokkeita. Kotimatkalla poikkesimme Costa-Carpet mattokaupassa, missä on töissä Tuulan entinen työkaveri. Tulimme meille syömään ja vauhdilla taas Fugeen, kun minulla alkoi työvuoro klo 15. Tytöt lähtivät taas tutustumaan kaupunkiin.

Vuorilla




Tiistai 27.4.

Fillaroin cityyn, missä Eeva ja Tuula odottivat Cafen luona, mihin olivat tulleet kävellen, sitten yhdessä menimme kiertelemään markkina alueelle, missä tietty jokaisen turistin on käytävä. Ja sieltä voi kätevästi ostaa tuliaisia. Välipalan jälkeen hyppäsimme paikallisjunaan (Renfeen) ja matkustimme Benalmádenaan Arroyo De La Mielin asemalle. Siitä kävelimme melkein vieressä olevalle Cabinet- hissien “asemalle”, missä pääsimme hyttiin, jolla nousimme vuorelle. Matkalla Tuula vähän ihmetteli, että mitähän kummaa hän täällä tekee ??? J Sanoi potevansa korkean paikan kammoa. Alkumatka kulkee talojen ja teiden yläpuolella, mutta motarin ylitettyämme näimme vain “luontoa”, viimeinen pätkä oli aika jyrkkä. Ylös päästyämme ihailimme ja valokuvasimme maisemia. Onneksi sattui olemaan suht kirkas päivä niin sieltä näkyi hyvin tosi kauas. Alas mentyämme, lähdimme kävellen rantakadulle, johon on n. 1,5km, missä yritimme mennä kahville …. ei ollut kuin ruokapaikkoja …. odotimme bussia hetken, jolla matkasimme Fugeen ja menimme Cafe Ritaan kahville. Tytöt menivät vielä kiertelemään ja minä fillarilla kotiin päin, joskin matkalla kävin ostamassa uuden saumurin. En tuonut sitä pyörällä, vaan se luvattiin tuoda ylihuomenna meille kotiin.
Maanantai 26.4.

Aamulla menin töihin Cafeseen ja kun työvuoroni loppui klo 15, tulivat Eeva ja Tuula sinne. Ajelimme Mercadona kauppaan ja ostimme paljon sapuskaa meille ja tytöille kämpille. Ensin veimme heidän tavarat ja sitten tulimme meille nauttimaan auringosta. Joskin minä tein vähän ompeluhommia. Syötyämme lähdimme Maaritin luo, joka asuu “maalla”, tosi rauhallisella paikalla. Tytöt seurustelivat ja minä laitoin paikoilleen ruokapöydän tuolien uusia päällisiä, jotka olin ommellut. Vanhoista tuoleista tuli kuin uudet !

Tyttöjen tulo

Sunnuntai 25.4.
Tänään suht tuulisena päivänä, mutta ei kylmänä ( päivällä oli 22c), hain tytöt eli Eevan ja Tuulan Malagan lentokentältä.
Tulimme ensin meille,kun oli helpompi laittaa ruokaa täällä. Söimme, juttelimme ja tytöt kaivoivat laukkujaan ja niistä ilmestyi vaikka mitä tuliaisia ... kaikkea hyvää ja kaksi Mattoa !!! Oli siinä Tuulalla raahaamista. Ja niille löytyi heti oikein hyvät paikat kodistamme !! Ehdimme ottaa vähän aurinkoakin ja päivittää jutellen perheidemme kuulumiset. Illaksi vein heidät Los Pacosiin Tenikseen, jossa he saavat majailla ( Kiitos Pirkolle ! ) 10 päivän täällä olo ajan. Näytin heille systeemit ja lähdin itse kotiin ja he pääsivät nukkumaan rankan päivän päätteeksi.