Tämä väli oli töitä, ompelua, pyöräilyä, töitä, ompelua .... Käytiin ostamassa uusi silitysrauta ja -lauta, kun niitä tarvitsee myös noissa ompelujutuissa. Yhtenä päivänä ihmettelin, että mihin olivat kadonneet kaikki lehdet krasseista, jotka kasvoivat tuossa meidän etupihan rinteessä. Laitoin keväällä sinne siemeniä ja ne kasvoivat ja kukkivat hienosti. Menin siis lähempää katsomaan niitä ja asia selvisi, ne olivat täynnä perhosen toukkia, jotka olivat ne lehdet syöneet. No, ei auttanut kuin repiä ne pois, olivat ne niin rumia. La:na 26.9 aamulla teimme myös puutarhan puolella kukkien siistimishommia. Ja sitten VIHDOINKIN alkoi sataa iltapäivällä, ei siitä ole kuin 153 päivää, kun viimeksi satoi kunnolla. Harmaata keliä ja sadetta jatkui myös koko sunnuntain. Ja se olikin hyvä päivä viettää sisällä ompelukoneen äärellä.
Rannat ovat jo aika tyhjiä, kun tuota rantatietä fillaroin. Näkyy siellä jokunen auringonottaja ja meressäkin jotkut vielä uivat. En tiedä yhtään veden lämpötilaa meressä, kun en ole käynyt kokeilemassa.
Tänään ke:na ilmoittauduimme Sofia-opiston kursseille .... Keijo menee kitaransoiton perusteet kurssille ja minä menen marraskuussa pidettävälle kuvankäsittelyn kurssille ( 3h). Aioin myös espanjaa opiskelemaan, jatkona sille keväiselle kurssille, mutta se oli jo täynnä. Eli nyt täytyy opiskella se Fantastico 4 -kirja itsenäisesti loppuun. Täytyy tehdä itselleen lukujärjestys, että aina sovittuna aikana opiskelee. Muuten se jää....
"Jolla ei ole päämäärää ei kylläkään eksy, mutta ei tule myöskään perille, sillä hänellä ei ole mitään minne tulla."
Axel Fredenholm
keskiviikko 30. syyskuuta 2009
maanantai 28. syyskuuta 2009
Ma 14. - 17.9.
Päivä on jo lyhentynyt paljon. Aamulla on valoisaa vähän yli 8 ja illalla pimeää klo 21. Ja nyt vaihtui jo lämpötila, putosi 5 astetta. Eli päivisin on n.25c.
Tänään ma:na oli valtavat sateet Espanjassa, esim. Barcelonassa. Pilviä tuli meille vasta tiistaina ukkosen ja sateen kera. Keskiviikkona piti mennä autolla cityyn, kun syyskuun Suomalainen Espanjassa lehti ilmestyi. Jaan niitä Fuengirolan keskustaan. Se onkin sukkulointia pitkin kylää. Ja hyvää jumppaa, kun hyppii autosta ja taas takaisin. No, parempaa jumppaa tuli torstaina, kun tein samaa hommaa pyörällä. Toiset paikat mihin lehti viedään, ovat sellaisessa paikassa, että autoa ei saa lähelle, joten helpompi tehdä se pyörällä. On se vaan tosi monikäyttöinen tuo mun pyörä, välillä kuskaan pyykkiä ja välillä lehtiä ! Kävin iltapäivällä vesijumppaamassa ( vesi 25c) ja se jo todella ”friskasi”. Ei enää tuolla altaassa voi vain lillua, vaan pitää tehdä koko ajan jotain, että ei tule kylmä.
Tänään ma:na oli valtavat sateet Espanjassa, esim. Barcelonassa. Pilviä tuli meille vasta tiistaina ukkosen ja sateen kera. Keskiviikkona piti mennä autolla cityyn, kun syyskuun Suomalainen Espanjassa lehti ilmestyi. Jaan niitä Fuengirolan keskustaan. Se onkin sukkulointia pitkin kylää. Ja hyvää jumppaa, kun hyppii autosta ja taas takaisin. No, parempaa jumppaa tuli torstaina, kun tein samaa hommaa pyörällä. Toiset paikat mihin lehti viedään, ovat sellaisessa paikassa, että autoa ei saa lähelle, joten helpompi tehdä se pyörällä. On se vaan tosi monikäyttöinen tuo mun pyörä, välillä kuskaan pyykkiä ja välillä lehtiä ! Kävin iltapäivällä vesijumppaamassa ( vesi 25c) ja se jo todella ”friskasi”. Ei enää tuolla altaassa voi vain lillua, vaan pitää tehdä koko ajan jotain, että ei tule kylmä.
Maanantai 21.9.
Aamulla heräsin kummallisiin ääniin … rapinaa, kahinaa, tömähdys ….. aukaisin ikkunan ja siellähän se ”palmun siistijä” oli hommissa lähipalmussa. ( katso kuva).
Tuo homma tehdään joka vuosi. Ja huomaat kuvasta, miksi. On ne palmut aika surkean näköisiä, jos niitä ei siistitä. Täällä on sellaisia ammatteja, mitä Suomessa ei ole. Niin kuin tuo palmujen putsaus ja sitten ”ranta-isännät”. Eli ne, jotka tuolla rannalla pitävät huolta aurinkotuoleista ja -patjoista. Ja tietysti rahastavat porukalta niiden käytöstä. Mitähän he muuten tekevät talvella ???
Sitten olikin vaihteeksi käynti Benalmadenan puolella. Kävin valokuvaamassa yhtä baaria, että saatiin uusi kuva heidän mainokseensa.
Lauantai 19.9.
Yritin saada surua taustalle siivoilemalla kotona oikein urakalla … ei oikein onnistunut, kyllä kyyneleet tuli monesti silmiin.
Sunnuntaikin meni vielä samaan malliin … ei oikein mikään jaksanut kiinnostaa.
Sunnuntaikin meni vielä samaan malliin … ei oikein mikään jaksanut kiinnostaa.
Perjantai 18.9.
Tänään oli surun päivä :( :( :( äiti soitti ja kertoi, että minun serkkuni Risto Kauhajoelta oli kuollut. Piti yrittää tehdä työjuttuja, mutta ei siitä oikein meinannut tulla mitään.
Risto oli niin mukava ja hauska ihminen ja aina hyvä kaikille ! Ja tosi kova töitä tekemään.
Risto oli niin mukava ja hauska ihminen ja aina hyvä kaikille ! Ja tosi kova töitä tekemään.
Ma 7. - Su 13. 9.
Tässä muuten se meidän pikku auto. Sillä on kätevä sukkuloida noilla pikku kaduilla. Lämpötilojen merkkaaminen mun 5-vuoden päiväkirjaan on aika tylsää .... taas joka aamu sama 23 tai 24c, mutta pilvistäkin jo aika usein. Päivisin vielä n.30c. Pyörällä kävin cityssä melkein joka päivä. Maanantaina olin autolla ja otin sen mun lainaamani imurin ja Liinan kyytiin ja jätin Liinan toimitukseen. Minä kävin asiakkaiden luona kävellen. Iltapäivällä otin Hannimarian kyytiin ja kävimme yhdessä kangaskaupassa, missä on ihan mielettömästi erilaisia kankaita. Minulle iskee siellä hirveä himo ostaa kaikkia kankaita .... mutta onneksi järki voittaa ( ja tietty rahan puute) etten sorru niihin. Sieltä ostimme tikkikangasta, joka tulee yhden ihmisen sängynpeiton toiseksi puoleksi. Jonka ompelen kunhan kerkiän.... Olen keksinyt, että näen netin kautta salkkarit .... niiiiin ... tulee katsottua se, kun kätevästi voin ommella samalla, koska meidän tietsikka ja mun ompelujutut ovat vierekkäin.
Minulla on ollut projektina yksi mekko Pauliinalle, siis todella projekti, kun hänellä oli kangas ja hän halusi siitä jonkinlaisen mekon .... sitä sitten suunnittelimme ja mietimme ja sen perusteella ompelin, ja tietysti, kun ei ollut mitään kaavoja, niin olen joutunut sitä moneen kertaan korjailemaan. La ja su menikin sitten levätessä ja aurinkoa ottaessa ja lueskellen.
keskiviikko 16. syyskuuta 2009
To. 3.9. - Su 6.9.
Edelleen jatkui samat kelit ... aamuisin 23c ja päivisin 28-30c. Mutta silloin tällöin näkyi jo pilviäkin. Vesijumppailu jatkui kuten myös pyöräily cityssä. Hoitelin työjuttuja ja oli noita ompeluprojektejakin ... housujen lyhennyksiä. Ompelin myös tuollaisen kassin(kuva) Mariartiin, mallin sain Jaanan minulle antamasta kassista. Kiitos Jaana ! Lauantaina pesin olkkarin ikkunat, en tajua mistä ne harmaantuvat. Ja tein sitä banaanikakkua, mutta hivenen muunsin tuota reseptiä, lisäsin munia ja jauhoja. Hyvää tuli taas !
Sunnuntaina siirryimme digiaikaan ! Naapurin Oscar tuli auttamaan, kun laitoimme viikolla ostamamme digiboxin paikoilleen. Piti lähteä välillä ostamaan lisää "johtoja", kun ei siinä paketissa ollut kuin se boxi. Mutta nyt näkyy kanavia .... 24 espanjalaista + norm. tv:n puolelta vielä englannin, ranskan ja jne.ja tietty suomi-tv, yhteensä siis melkein 40kpl. Eiköhän nuo riitä.
Tulee katsottua noita samoja ohjelmia, ensin alkuillasta suomen ohjelmia, mutta kun Keijo menee nukkumaan, alkaa moni hyvä sarja esp.kanavilta. Viikonloppuisin tulee la ja su klo 16 elokuvia monelta kanavalta. Ja aina muistan katsoa niitä silmällä, että oppisin lisää espanjaa.
"Se on kasvun päivä, jona ensimmäisen kerran naurat - itsellesi. "
Ethel Barrymore
keskiviikko 2. syyskuuta 2009
Keskiviikko 2.9.
Kaikki ystävät ja sukulaiset ja kylänmiehet ....... levittäkää sanaa tuosta allaolevasta ilmoituksesta kaikille tutuille ja työkavereille ja jne. !!! Kun ei meidän ole mitenkään järkevää mennä sinne lomailemaan, kun asumme itse ihan lomapaikassa ja se on 15km päässä :)
Ja menen kentällekin vastaan ja vien sinne paikanpäälle, jos sinne on joku tulossa ! Niin, ja siinä on golfkenttä ihan vieressä ... tiedoksi vaan niille golfin harrastajille !
Ja menen kentällekin vastaan ja vien sinne paikanpäälle, jos sinne on joku tulossa ! Niin, ja siinä on golfkenttä ihan vieressä ... tiedoksi vaan niille golfin harrastajille !
VUOKRALLE TARJOTAAN:
Viikko 43 / 2009 eli 16.10 - 23.10 Aurinkorannikolla Calahondassa El Miradorin taloyhtiössä kahden makuuhuoneen asunto ( 81m2 ), iso olohuone, keittiö, jossa kaikki tarpeellinen, kylppäri ja WC, parveke länteen päin. Iso uima-allas alue. Lisätietoa löydät nettisivulta: www.aop.fi ja sieltä "isännöintikohteet" - Calahonda - Mirador 6. Ja muita Mirador numeroita klikkaamalla löydät kuvia alueesta. Hinta tältä viikolta VAIN 3 0 0 € !
Jos kiinnostaa soita Maijulle + 34 600 58 54 67
Jos kiinnostaa soita Maijulle + 34 600 58 54 67
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)